Tämän koulutuksen jälkeen osaat hoitaa haastavat vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutilanteet hallitusti ja ammattimaisesti.

Tilaisuudessa keskitytään kasvokkain ja puhelimessa tapahtuvaan viestintään ja vuorovaikutukseen tilanteissa, joissa vastapuoli on kiihtynyt, turhautunut, vihainen, pettynyt tai jonkin muun tunnekuohun vallassa, ja jolloin normaali viestintä sekä faktatietoihin perustuva selittäminen ei rauhoita vastapuolta.

Koulutuksessa opitaan koko haastavan palvelutilanteen hoitamisen draaman kaari aloituksesta rauhoittelun ja ratkaisun etsimisen kautta tyylikkääseen tilanteen päättämiseen.

Opittujen taitojen ja tekniikoiden avulla parannetaan myös osallistujan työssä jaksamista ja työhyvinvointia, sekä vähennetään eskaloituvien konfliktien määrää omassa organisaatiossa.

Tule hankkimaan hyvät valmiudet selvitä ammattimaisesti haastavista kohtaamis- ja vuorovaikutustilanteista!

Kouluttajana toimii asiantuntija, kouluttaja Tero Ålander Mielenrauha Koulutuspalvelut Oy:stä.

Lue ja lataa itsellesi tilaisuuden tarkka ohjelma alta.

Helsingin seudun kauppakamarin suosittuihin koulutuksiin on mahdollista osallistua striiminä. Palvelu on loistava vaihtoehto silloin, kun paikan päälle tuleminen ei ole mahdollista. Osallistuminen onnistuu helposti etänä omalta koneeltasi, sillä lähetyksen katsomiseen tarvitset vain internetyhteyden.

Tilaisuus lähetetään suorana. Voit osallistua helposti etänä omalta koneeltasi. Saat neljä (4) päivää ennen tilaisuutta sähköpostissa ohjeet ja linkin, josta pääset seuraamaan lähetystä. Käytännössä varmistat vain, että tietokoneesi internetyhteys toimii, koneen ääniresurssit ovat käytössä ja äänenvoimakkuus sopivalla tasolla. Suosittelemme kuulokkeiden ja mikrofonin käyttöä.

Osallistumismaksu:
Hinta 490€ + alv24%, kauppakamarin jäsenetuhinta 360 €/henkilö + alv 24 %.

Mikäli samasta organisaatiosta osallistuu striimiin useampi henkilö, saavat lisäosallistujat koulutuksen puoleen hintaan. Tällöin ilmoittautuminen tulee tehdä suoraan asiakaspalveluun puhelimitse 09 2286 0360 tai sähköpostitse asiakaspalvelu(at)kauppakamarinkoulutus.fi.

Peruutusehdot Helsingin Kamari Oy:
13–7 vrk ennen tilaisuutta perutuista ilmoittautumisista perimme 50 % osallistumismaksusta, tämän jälkeen perutuista ilmoittautumisista perimme koko osallistumismaksun. Peruutukset on tehtävä kirjallisesti sähköpostilla asiakaspalveluun asiakaspalvelu(at)kauppakamarinkoulutus.fi. Esteen ilmetessä voi osallistumisen luovuttaa kollegalle, osallistujamuutokset tulee tehdä hyvissä ajoin ennen tilaisuutta. Helsingin Kamari Oy:llä on oikeus peruuttaa koulutustilaisuus ilman korvausvelvollisuutta ilmoittamalla asiakkaalle siitä sähköpostilla viimeistään neljä (4) arkipäivää ennen tilaisuuden ajankohtaa.

Lisätietoja:
koulutuspäällikkö Lilla Jokinen, p. 040 1979 823 tai lilla.jokinen(at)kauppakamari.fi

Ohjelma: